Tiedote Ammattitaidon EM-kilpailu EuroSkills: autoasennusta eteläpohjalaisella asenteella

Nuorten ammattitaidon euroopanmestaruuskilpailuun EuroSkillsiin, joka on parhaillaan käynnissä Unkarin Budapestissä, osallistuu Suomesta 25 nuorta oman ammattinsa huippuosaajaa. Yksi heistä on autoasennuslajissa kilpaileva Arttu Kivenmäki.

Arttu_Kivenmäki_kuvaaja_Nelli_Paakkanen_300px.jpgEuroSkills-kilpailuissa kilpailijat tekevät lajista riippuen yhden tai useampia töitä tai työsuorituksia kolmen kilpailupäivän aikana. Osassa lajeista kilpailutehtävät tiedetään etukäteen pääpiirteissään, toisissa kilpailijat näkevät tehtävät kokonaisuudessaan vasta paikan päällä.

−Tiedän, että teemme ainakin jotain sähköistä vianetsintää moottorista, korisähkötekniikkaan eli esimerkiksi valojärjestelmään liittyvän tehtävän sekä ihan fyysisen moottorikorjaustehtävän, jossa moottori puretaan ja tarvittavien korjaustöiden jälkeen taas kasataan, Arttu Kivenmäki kertoo.

Monissa perinteisissä kädentaitoammateissa tietotekniikka on tullut yhä merkittävämmäksi. Niin autoalallakin. Mutta ihan pelkkää tietotekniikkaa ei autoasennus nykypäivänäkään ole.

−Tietokoneella tehdään loppujen lopuksi aika vähän. Viat eivät korjaannu tietokoneella, vaan ihan fyysisesti ne on korjattava, Kivenmäki muistuttaa.

Seinäjoen koulutuskuntayhtymä Sedusta ajoneuvoasentajaksi valmistunut ja tänä syksynä auto- ja työkonetekniikan insinööriopinnot Seinäjoen ammattikorkeakoulussa SeAMKissa aloittanut Kivenmäki ei ota liikaa paineita kilpailuun osallistumisesta.

−Teen oman parhaan suorituksen ja katson mihin se riittää. Ei kilpaillessa kannata stressata sijoitusta, se tuo vain turhaa ylimääräistä painetta. Eteläpohjalaisella, rennolla asenteella mennään, hän sanoo.

EuroSkills Budapest 2018

Budapestissa 25.–29.9.2018 järjestettävä kilpailu on järjestyksessään kuudes EuroSkills-kilpailu. Kilpailu alkaa avajaisilla, joita seuraa kolme kilpailupäivää. Neljäntenä päivänä on vuorossa palkintojenjako ja päättäjäiset. Kilpailijat saavat tietää sijoituksensa vasta päättäjäisissä.

Kilpailuun osallistuu yli 500 nuorta osaajaa 28:sta Euroopan maasta. Lajeja kilpailussa on 40, ja Suomi osallistuu 22 lajiin. Suomen joukkueessa on 25 kilpailijaa. Lajeja, joihin Suomi osallistuu, ovat muun muassa autoasennus, robotiikka, hiusmuotoilu, ravintolapalvelu, elektroniikka ja hotellin asiakaspalvelu.

Suomi on osallistunut EuroSkills-kilpailuihin alusta saakka eli vuodesta 2008. Suomi oli perustamassa WorldSkills Europe -järjestöä ja on mukana sen hallituksessa. Vuosien kuluessa Suomi on saavuttanut EuroSkills-kilpailussa yhteensä 24 kultaa, 24 hopeaa, 28 pronssia ja 30 diplomia (suoritus yli lajin keskiarvon).

Kuva: Nelli Paakkanen

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, katja.katajamaki@skillsfinland.fi, 040 7320691.

Skillsfinland.fi/maajoukkue

Facebook.com/ammattitaitomaajoukkue

Skillsfinland.kuvat.fi

Twitter ja Instagram @SkillsFinland

Skills Finland ry yhteistyökumppaneineen valmentaa ja lähettää Suomen ammattitaitomaajoukkueen kansainvälisiin WorldSkills-, EuroSkills- ja Abilympics-kilpailuihin ja järjestää vuosittain kansalliset Taitaja-, TaitajaPLUS- ja Taitaja9-kilpailut. Skills Finland kehittää myös huippuosaajien valmennusjärjestelmää, kouluttaa kilpailuasiantuntijoita sekä tuottaa ammattitaitokilpailuihin liittyvää tutkimusta, tiedotusta ja julkaisuja. Yhdistyksen taustavoimia ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus ja ammatilliset oppilaitokset sekä keskeiset työmarkkina- ja opetusalan järjestöt.