Taitaja2018 Tampere on startannut

Toukokuussa 2018 Tampereella järjestettävän Taitaja2018-tapahtuman valmistelu on jo täydessä käynnissä. Kesälomien jälkeen Taitajan syksy alkoi vauhdilla ja näyttävästi MegaStartti-tapahtumalla. Särkänniemessä huvittelun lomassa kuultiin musiikkia ja nähtiin tulishow. Myös Taidolla tulevaisuuteen -kisabiisi kuultiin ensimmäistä kertaa livenä ja Into-maskotti teki ensiesiintymisensä.

MegaStartti oli ensimmäinen Taitajan hyväntekeväisyystempauksista. Seuraavan kerran nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi kerätään rahaa Taitaja2018-gaalassa 3.11. Hotelli Rosendahlissa. Keräyksen tuotto lahjoitetaan keväällä Tukikummit-säätiön kautta tukea tarvitseville nuorille.

Taitaja2018 on pitkin syksyä ja talvea esillä erilaisissa tapahtumissa. Tampereen päivänä 29.9. Koskikeskuksessa kilpaillaan Taitaja9-radalla, johon keväällä finaalissa pärjänneet Työukot ovat haastaneet julkkisjoukkueita. Koulutusalan tapahtumien lisäksi Inton ja muut taitajien tekijät voi löytää eri alojen erikoismessuilta etenkin Tampereen seudulla.

Parhaillaan on käynnissä Taitaja2018-kilpailun semifinaalijärjestäjien valinta. Kilpailijoiden ilmoittautumisaika semifinaaleihin on 2.10.–3.11.2017 ja semifinaalit järjestetään 15.1.–15.2.2018.

Taitaja2018 järjestetään Tampereella 14.–17.5.2018. Lisätietoja tapahtuman omilta verkkosivuilta.

Powered by Aava 3