Skip to main content

Ideoita ja ajatuksia WorldSkills General Assemblystä

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki osallistui syyskuun viimeisellä viikolla WorldSkillsin yleiskokoukseen Dublinissa. Tunnelma oli innostunut, kun WorldSkills-yhteisö pääsi vuosien tauon jälkeen paikan päälle tapaamaan toisiaan. Kotiintuomisina oli vino pino kehittämisideoita.

53221726028_3027efe5db_c.jpg

WorldSkills Competition 2022 Special Edition järjestettiin hajautettuna useaan eri maahan. Suomessakin järjestettiin neljä lajia lokakuussa 2022. Kaikki järjestäjämaat saivat yleiskokouksessa kunniakirjat. Tekninen delegaatti Hannu Immonen ja toiminnanjohtaja Maria Ekroth kävivät hakemassa Suomen kunniakirjan.

Kohtaamisia viikon aikana

Livenä järjestettyjen kokouspäivien parasta antia ovat tietysti kohtaamiset muiden kanssa. Heti ensimmäisenä iltana kiersimme läpi ständit, joilla vuoden 2025 yleiskokouksen järjestäjäehdokkaat esittelivät maataan. Siinä tuli kohdattua jo monta uutta kollegaa, joiden kanssa keskustelut jatkuivat viikon aikana. Esittelyissä nähtiin niin Jamaikan houkuttelevia rytmejä kuin Costa Rican laiskiaismaskottikin. Äänestys oli jännittävä. Voittajan tuli saada yli puolet äänistä eli 27 ääntä ja tulos ratkesi vasta kolmannella äänestyskierroksella, jossa vastakkain olivat Portugali ja Kroatia.

Yleiskokouksen väripilkku olivat kirkkaan värisissä kengissään muusta kokousväestä erottuvat WorldSkills Champions Trustin edustajat, jotka olivat paikalla koko viikon. Champions Trustiin valitaan entisiä WorldSkills-kilpailijoita, jotka toimivat kautensa aikana WorldSkills-lähettiläinä ympäri maailmaa. Tarkemmin ehdin tutustua kahteen heistä. Englannin Daniel McCabe piti niin hienon puheen EuroSkills-kilpailun avajaisissa Gdanskissa, että riensin heti juttelemaan, kun tunnistin hänet osallistujajoukosta. Toinen mielenkiintoinen tuttavuus oli ranskalainen Cloé Lemarechal, joka kilpaili viime syksynä Fashion Technology -lajissa Helsingin WorldSkills Competition 2022 Special Editionissa. Maaliskuussa 2023 Cloé kilpaili erityistä tukea tarvitseville ammattiosaajille suunnatussa Abilympics-kilpailussa. Cloésta saatamme siis kuulla lisää, jos parin viikon sisällä vahvistuu Suomen Abilympics-kisaisännyys vuodelle 2027.

Teksti jatkuu kuvien jälkeen.

champions_trust2.jpg

Iloinen tapaaminen WorldSkills Champion Daniel McCaben kanssa. Danielin ja muut Champions Trustin edustajat tunnisti värikkäistä kengistä.

IMG_9689.JPG

Yleiskokousviikon aikana tapasin paljon vanhoja tuttuja. WorldSkills Internationalin Nuria Portlandiin tutustuin vuonna 2019, kun hän vieraili Suomessa etsien tarinoita ja esineitä WorldSkills-museoon. Museon avajaisia vietetään marraskuun alussa Shanghaissa. Siellä pitäisi olla esillä Suomesta ainakin Emeliina Papinniemen tarina. Emeliina voitti kultaa kondiittori-lajissa WorldSkills Abu Dhabi 2017 -kilpailussa.

Viestinnän ja markkinoinnin työryhmässä puhuttivat vaikuttavuus ja tasavertaisuus

Itselleni tärkeimpiä kohtaamisia olivat tietenkin WorldSkillsin ja eri maiden viestijöiden tapaaminen. Yleiskokoukseen osallistui 18 viestijää eri jäsenmaista. Viestintävastaavat kokoontuivat omaan Mar&Com-työryhmäänsä, joissa aiheina olivat muun muassa vaikuttavuudesta ja tasavertaisuuteen liittyvistä asioista viestiminen, jäsenmaiden toiveet seuraavan WorldSkills-kilpailun järjestäjälle viestinnän suhteen, medianäkyvyys, konferenssit ja alumnitoiminta. Tavoitteena oli jakaa parhaita kokemuksia eri jäsenmaiden kesken.

Liian vähäiseltä tuntuva mediahuomio on useimpien maiden huolena. Siihen yritetään vastata monilla tavoilla. WorldSkills on tehnyt sopimuksen Hollywood-tuotantoyhtiön kanssa ohjelmasta, jossa seurataan Lyoniin matkaavia kilpailijoita. Nyt mietimme tarkkaan olisiko meidän ammattitaitomaajoukkueessamme joku, jota haluaisimme tarjota mukaan. Lyonin kilpailuun tarjotaan myös haettavaksi noin 50 ilmaista osallistumispakettia toimittajille. Pyrimme vinkkaamaan mahdollisuudesta mahdollisimman laajasti.

Kaikissa maissa tutuu tällä hetkellä olevan voimakas tarve tuoda esiin sitä, miten ihmisten näkemys ammatillisesta koulutuksesta on muuttunut ja miten ammattitaitokilpailut siihen vaikuttavat. Meidän pitää Suomessakin miettiä, miten jatkossa saamme asiasta tietoa, kun opetus- ja kulttuuriministeriön aiemmin rahoittamaa mielikuvatutkimusta ei enää tehdä. Hyvä tapa varmasti on viitata muiden tekemiseen tutkimuksiin ammatillisesta koulutuksesta ja työelämästä. Taitaja-kilpailustahan saammekin joka vuosi hyvää tilastotietoa niin osallistujilta kuin yleisöltäkin. Viime kevään kävijäkyselyssä Espoon Taitaja-tapahtumassa vierailleista 72 %:lla muuttui mielikuva ammatillisesta koulutuksesta
positiivisemmaksi vierailun aikana.

Tasavertaisuuteen liittyvien asioiden käsittelemiseen WorldSkillsillä on Equity, Diversity, and Inclusion communications (EDI) -työryhmä. Työryhmän agendalle kuuluvat niin sukupuolten ja eri kulttuurista taustoista tulevien henkilöiden kuin erityisen tuen piirissä olevien henkilöiden tasavertaiset mahdollisuudet osallistua kilpailutoimintaan. Aihe ollut järjestön agendalla vuodesta 2018, mutta ei varsinaisesti edennyt. Nyt tulossa on uusi työryhmä, johon ilmoittauduimme toiminnanjohtaja Maria Ekrothin kanssa mukaan. Englanti on tutkinut osallistumisen esteitä eri ryhmillä. Siitä saamme varmasti monta vinkkiä, kun selvitämme aihetta oman kilpailutoimintamme osalta. Vaikka jotkut maat ovat omassa viestinnässään menestyksekkäästi käyttäneet vahvoja roolimalleja eri kulttuureista, viestinnän työryhmässä todettiin, että kyseessä ei tosiaankaan ole pelkästään viestinnällinen asia. Esimerkiksi erilaisiin vähemmistöjä huomioiviin teemapäiviin osallistuminen on ennen kaikkea strateginen päätös.

IMG_9692p.jpg

Mukana on 18 viestijää eri jäsenmaista. WorldSkills Polandin Anetan ja WorldSkills Germanyn Stephanien kanssa riitti keskusteltavaa. Aneta vastasi myös EuroSkills Gdanskin viestinnästä.

Alumneja ja lähettiläitä

Alumnitoiminta aiheutti vilkasta keskustelua. Tilanne eri maissa on hyvin erilainen. Koreassa entinen kilpailija on aloittanut alumnitoiminnan jo vuosikymmeniä sitten ja jatkaa edelleen. Canadassa taas valitaan kahden vuoden jaksoiksi lähettiläät, jotka edustavat kukin yhtä maan 16 alueesta. He saavat koulutusta julkisesta puhumisesta sekä siitä, mitkä pääviestit on syytä aina tuoda esiin. Joissakin maissa alumnitoimintaa ei ole lainkaan.

Keskusteluissa puhuttiin siitä, miten laajaan yliopistojen tapaiseen alumnitoimintaan tuskin useimmilla Skills-organisaatioilla on mahdollisuutta. Sen sijaan toiminnassa voisi enemmän keskittyä Skills-lähettiläisiin. Alumni on jokainen Skills-kilpailuun osallistunut, lähettiläät taas valittuja ja koulutettuja edustajia.

Meillä Suomessa alumnitoiminta on ollut hyvin kevyttä. Olemme perustaneet entisten maajoukkuekilpailijoiden Facebook-ryhmän, jota kautta haemme välillä esimerkiksi puhujia tilaisuuksiin. Jäseneksi kutsutaan kaikki entiset maajoukkueen kilpailijat ja toiminnassa tiiviimmin mukana olleet Taitaja-kilpailijat. Kaikkien Taitaja-kilpailijoiden kutsumiseen (ja osallistumisoikeuden tarkistamiseen) ei ole tuntunut olevan resursseja.

Suomessa valitsemme Taitajan kultamitalistien joukosta Taitajien Taitajan edustamaan Skills Finlandia ja ammatillista koulutusta. Ehkä taakka on kuitenkin liikaa yhden ihmisen hartioilla? Voisikin pohtia, saisimmeko mekin laajennettua lähettiläidemme joukkoa. Hyviä ideoita otetaan vastaan!

Lue WorldSkillsin yleiskokouksen virallisista päätöksistä uutisista.