Skip to main content

Kun tulevaisuus tekee kuperkeikan

Kilpailujohtaja Maria Linnavirta avaa kirjoituksessaan ajatuksia ja tunnelmia Taitaja-tapahtuman perumispäätöksen jälkeen. Kirjoitus on julkaistu alun perin Taitaja2020-blogissa.

Näinä päivinä olen muistellut lokakuista työmatkaani Helsinkiin, jossa aiheena oli suunnitella Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman seminaareja yhdessä Skills Finlandin ja muiden Taitaja-toimijoiden kanssa. Tuolloin pohdimme, miten seminaareissa näkyisi tapahtumamme slogan Tunne tulevaisuus. Kansallisen seminaarin aiheeksi valikoitui: Mitäs jos tulevaisuus tekeekin kuperkeikan ja kaikki ei menekään niin kuin on suunniteltu? Kukaan meistä ei tuolloin osannut ennustaa tulevaisuutta, saati sitten että olisi edes hurjimmissa mielikuvissaan voinut kuvitella, minkälaisessa maailmassa elämme tänä keväänä. Meillä Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtumassa tulevaisuus todellakin teki kuperkeikan.

Olimme varautuneet huomioimaan tapahtumassamme Skills Finlandin uuden strategiatyön mukaisesti ilmastonmuutoksen, ympäristötekijät sekä kestävän kehityksen. Näiden teemojen oli tarkoitus näkyä kaikessa toteutuksessa, kuten esimerkiksi itse kilpailussa, kilpailutehtävissä, oheistapahtumissa ja tapahtuman eri toiminnoissa. Kaikki suunnitelmat kuitenkin peruuntuivat koronaviruksen iskettyä Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtumaan kaksi kuukautta ennen avajaisia.

Meillä oli kaikki edellytykset järjestää yksi parhaimmista ja mieleenpainuvimmista Taitaja-tapahtumista. Lähtökohtana oli motivoituneet ja sitoutuneet gradialaiset – niin henkilöstö kuin opiskelijatkin – pitkälle ehtineet, tekemistä vaille valmiit suunnitelmat, erinomaisesti toimivat tilat Messu- ja tapahtumakeskus Paviljongissa sekä Jyväskylän hyvät palvelut ja helposti saavutettava sijainti keskellä Suomea. Olen aivan varma siitä, että meillä olisi ollut hieno tapahtuma tulossa. No, mieleenpainuva tästä ainakin tuli!

Vaikka tapahtuman peruminen tuntui juuri sillä hetkellä uskomattomalta ja veti meidät kaikki hiljaiseksi, ovat asiat edenneet sen jälkeen kiihtyvää vauhtia maailmanlaajuisesti. Terveys on kuitenkin tärkeintä ja menee kaiken edelle. Siksi isompiakin tilaisuuksia on maailmalla peruttu. Toivon todellakin, että tilanne normalisoituu mahdollisimman pian ja turvallisuuden tunne sekä usko tulevaisuuteen palautuvat tämän yllätyspompun jälkeen.

Olemme erityisesti iloinneet siitä, että saimme pidettyä onnistuneet Taitaja2020-semifinaalit sekä Taitaja9-paikallis ja -aluekilpailut, joista noin 450 nuorta tulevaisuuden osaajaa olisi kilpaillut finaalissamme. Vaikka heidän osaltaan tapahtuman peruminen erityisesti harmittaa, haluan korostaa että he kaikki ovat voittajia, oman alansa Suomen parhaimmistoa vuonna 2020!

Olemme saaneet lukuisia kannustavia viestejä ja palautetta niin Suomesta kuin maailmalta sen jälkeen, kun ilmoitimme tapahtuman perumisesta. Kiitos kaikille teille: kilpailijat, Taitaja-toimijat, yhteistyökumppanit, oppilaitokset, tulevat vierailijat ja esiintyjät sekä muut sidosryhmät. Olette myötäeläneet mukanamme tässä yllättävässä tilanteessa ja saamamme tuki on merkinnyt meille paljon. On hienoa, että monet yhteistyökumppanimme ovat jo nyt ilmoittaneet olevansa mukana ensi vuoden Taitaja-tapahtumassa Oulussa.

Kaikki tekemämme kehittämistyö ja suunnittelu ei ole onneksi mennyt hukkaan, vaan niitä tullaan hyödyntämään tulevissa Taitaja-tapahtumissa. Välitämme osaamisemme ja kokemuksemme eteenpäin seuraaville Taitaja-tapahtumajärjestäjille ja Skills Finlandille.

Taitaja2020 Jyväskylä -tapahtuman suojelijan opetusministeri Li Anderssonin erityisavustaja Anna Mäkipään sanoin ”Taitaja-tapahtuma on ollut yksi innostavimmista ammatillisen koulutuksen tapahtumista Suomessa vuosittain. Tähdätään siis Ouluun ensi vuonna paremmalla onnella.”