Skip to main content

Mentori auttaa matkalla tulevaisuuden onnistumisiin

Skills Finlandin mentorointiohjelma yhdistää kilpailutoiminnassa ansioituneet nuoret ja kokeneet yrittäjät. Haastattelimme hiusmuotoilussa kilpaillutta Minna Ala-Penttilää ja hänen mentoriaan, hiusalan yrittäjää Pirjo Honkasta.

HSRZ8457rev.jpg

Mentorointiohjelman tarkoitus on ollut auttaa kansainvälisessä kilpailussa menestynyttä nuorta miettimään seuraavia steppejä omalle polulleen. Alkaako yrittäjäksi? Miten solmia oman uran kannalta merkittäviä kontakteja? Mentori voi omalla esimerkillään näyttää erilaisia mahdollisuuksia ja antaa ajatuksia siitä, mihin suuntaan nuoren kannattaa suunnata.

Hiusmuotoilun kilpailija Minna Ala-Penttilä osallistunut Taitaja-kilpailuun vuosina 2018 ja 2019. Ensimmäisellä kerralla sijoitus oli toinen ja toisella osallistumiskerralla hän sai kirkkaimman mitalin. Vuodesta 2019 hän on kuulunut Skills Finlandin hiusmuotoilun valmennustiimiin ja käynyt aktiivisesti Helsingissä valmentautumassa ammattitaidon EM- ja MM-kisoihin. Koronapandemia peruutti osallistumisen WorldSkills-kilpailuun, mutta syksyllä 2023 Minna edusti Suomea Puolassa EuroSkills-kilpailussa. Ahkera valmentautuminen tuotti tulosta ja kotiintuomisina oli seitsemäs sija ja lajin keskitasoa paremmasta suorituksesta annettava Medallion for Excellence -mitali.
 
Minna ilmoittautui mukaan mentorointiohjelmaan ja sai oman mentorin Pirjo Honkasesta, jolla on 47 vuoden kokemus alalta. Pirjo perusti yrityksensä Hiusmuotoilu Pointin vuonna 1988. Hän on ollut aktiivisesti mukana oman alansa kehittämisessä ja kilpaillut uran alkuaikoina itsekin.

Ohjelmantäyteiset mentorointipäivät

Mentoroinnin suunnittelussa Pirjo lähti liikkeelle Minnan kertomista kiinnostuksen kohteista.

–Minna kertoi olevansa kiinnostunut alan kilpailuista, lisäkoulutuksesta sekä opetus- ja koulutustyöstä. Siltä pohjalta ideoin omista kontakteistani henkilöitä, jotka sopisivat Minnan intresseihin, Pirjo kertoo.

Koska Minna asuu Vaasassa ja Pirjon kontaktit toimivat pääkaupunkiseudulla, mentorointi päätettiin sovittaa kaksipäiväiseksi tapaamiseksi. Varattuna on vielä aika yhdelle tapaamiselle, jossa voidaan palata kokemuksiin, kun niitä on ehtinyt hiukan sulatella.

Kahden päivän tapaamisen aikana Minna ja Pirjo tapasivat Wellan koulutuspuolen johtajan Milla Partosen, joka kertoi omasta polustaan ja työstään Wellalla. He pääsivät myös katsomaan, miten yrityksessä valmistauduttiin 50 ammattiopiston opettajalle järjestettävään koulutukseen.

Atmos Helsinki -parturi-kampaamon perustaja Harri Åkerberg on ollut aikoinaan Pirjolla oppisopimusoppilaana. Harri on kilpaillut paljon ja menestynyt myös maailmalla kilpailuissa, joissa arvioinnit tehdään valokuvasta. Harri antoi vinkkejä kuvakilpailuihin osallistumisesta, ja lupasi sparrata jatkossakin, jos Minna on osallistumassa johonkin kuvakilpailuun.

–WorldSkills- ja EuroSkills-kisoissa arvioidaan myös työskentelyä ja valmista työtä 360 astetta. Miinuspisteitä saa esimerkiksi, jos hiukset jäävät lattialta lakaisematta. Kuvakilpailuissa valitaan yksi kuva jostain suunnasta kuvattuna. Hiukset, malli, kuvaaja, kuvakulma, mallin asento, meikki, vaatetus ja asusteet täytyy kaikki olla huolella viimeisen päälle mietityt, jotta oma työ erottuu positiivisesti muista, Minna kertoo eri kilpailujen eroista.

Minna pääsi myös tapaamaan Piatu Puhakkaa, joka tekee muodonmuutoksia ympäri Suomea asiakkaille, jotka hakevat uutta tyyliä. Televisiosta Piatu on tuttu Kymmenen vuotta nuoremmaksi -ohjelmasta. Hänellä on suosittu some-tili, joten hän neuvoi Minnaa someen liittyvissä asioissa ja kertoi myös siitä, miten suhtautua siihen, kun kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaan.

Lopuksi kaksikko vieraili vielä Frameda-maahantuontifirmassa tutustumassa sen tuotteisiin ja toimintaan. Vierailusta Minna sai myös kaipaamansa maahantuontiperspektiiviä.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

mentorointi01.jpg

Tyytyväisenä kotiin monta kokemusta ja ideaa rikkaampana

Molemmat olivat tyytyväisiä mentoroinnin sisältöön. Sisällöntäyteiset päivät antoivat uutta myös mentorille.

–Itselleni päivä oli mielettömän hieno kokemus, oli mahtavaa saada seurata Minnaa. Teen pääasiassa liiketyötä, joten sain itsekin tietopaketin siitä, missä mennään tällä hetkellä esimerkiksi kuvauksissa ja maahantuonnissa, Pirjo sanoo.

–Minna on persoonana innostunut ja innokas oppimaan ja kehittymään. Hänellä oli nöyryyttä ottaa vastaan tietoa ja arvostaa pitkän linjan tietoa ja kokemusta. Se oli ihanaa nähdä ja hänen kanssaan oli hienoa viettää aikaa. Tämä lisäsi uskoa omaan alaan ja siihen, että löytyy ihmisiä, jotka haluavat viedä alaa eteenpäin, Pirjo hehkuttaa mentoroinnin antia.

Minna oli mentorointiohjelmaan tyytyväinen ja kiittelee mentoriaan vuolaasti:
–Pirjo oli järjestänyt minulle erinomaisen ohjelman. Oli myös äärimmäisen inspiroivaa kuulla hänen omasta tarinastaan ja yrityksensä kasvusta!

Koko ajan kohti uutta

Molemmat ovat sitä mieltä, että omassa alassa parasta on jatkuva uudistuminen. Ala kehittyy koko ajan ja koko ajan pitää opetella uutta tuotteista, tekniikoista ja asiakaspalvelusta. Pirjo on myös nähnyt, miten some on mullistanut alaa. Sen lisäksi, että työ pitää tehdä hyvin, pitäisi hallita myös näkyvyys somessa.

– Tässä vaiheessa elämää ja uraa olen nähnyt ja tehnyt jo kaiken, joten voi antaa itselleen luvan jo vähän väistyä. Intohimo työhön ja halu palvella asiakkaita hyvin ei ole sammunut. Päätin jo 7-vuotiaana, että minusta tulee kampaaja ja vieläkin valitsin samoin, Pirjo sanoo.

Minna on vasta uransa alussa, mutta uuden oppimisen halu on kova. Hän valmistui parturi-kampaajaksi 2019 ja kampaajamestariksi 2024. Syksyllä matka jatkuu estenomi-opinnoissa Laurean ammattikorkeakoulussa Tikkurilan kampuksella. Samaan aikaan hän aikoo jatkaa oman alan töitä opintojen ohessa.

Tietoa mentorointiohjelmasta

Mentorointiohjelmaa on toteutettu kahden vuoden ajan Yksityisyrittäjäin säätiön tuella. Mahdollisuutta on tarjottu kaikille WorldSkills 2022- ja EuroSkills 2023 -kilpailuihin osallistuneille nuorille. Heistä 12 on tarttunut tilaisuuteen ja saanut Skills Finlandin kautta oman yrittäjämentorin. Kilpailijoilta on ilmoittautumisen yhteydessä kysytty lisätietoja, erityisiä kiinnostuksen kohteita alaan tai mahdollisen yrityksen perustamiseen liittyen, jotta heille löydetään sopivat mentorit.

Ohjelma pitää sisällään tapaamisia joko kasvotusten tai verkon välityksellä. Tapaamiset ja niissä läpikäytävät sisällöt vaihtelevat nuoren mentoroitavan tarpeiden mukaan. Ohjelman aluksi mentori ja mentoroitava miettivät yhdessä, mikä nuorta mietityttää ja mitä mahdollisia tavoitteita nuorella on mentoroinnille. Mentoroinnista ei makseta palkkaa, vaan kaikki mukana olevat mentorit ovat omalla vapaaehtoisella panostuksellaan ohjelmassa mukana.

Minnan ja Pirjon lisäksi ohjelmaan osallistuivat kaudella 2023–2024 Web-kehittämisen kilpailija Heikki Miinalainen mentorinaan Joni Aaltonen (Inscripta), maalaus ja tapetointi -lajin kilpailija Eleonoora Lehvonen mentorinaan Johanna Oras (Taidekartano Johanna Oras), yrittäjyyslajin Axel Asplund mentorinaan Monika Ahlskog (Nooga), kauneudenhoidon Mirva Alasjärvi mentorinaan Marjo Fischer (Kauneuskeskus Fenix).