Pettymystä ei tule vähätellä
Koulutuspäällikkö Anu Kilkku ja palvelupäällikkö Katja Uotila Ammattiopisto Livestä jakavat omat kokemuksensa ja vinkkinsä siitä, miten pettymyksen kanssa kipuilevan nuoren voi kohdata. Haastattelu on osa Huippuosaamisen opehuone -materiaalia.
Miten kohtaan pettymyksen vallassa olevan nuoren?
Anu: Ihmiset ovat yksilöitä ja me kaikki olemme erilaisia. Sen, joka nuoren kohtaa, tulee olla avoin ja empatiataitoinen. Koskaan ei pidä vähätellä.
Katja: Pettymystä käsitellessä tulee hetki, jolloin voi kertoa, että pettymys on tunne ja se tulee poistumaan. Nuorelle syntyy luottamus, että tämä helpottaa. Sitten voidaan mennä eteenpäin.
Anu: Läsnäolon merkitys on oleellinen. Ihminen voi kuunnella ja kuulla, mutta jos et ole aidosti läsnä, sen huomaa. Parasta on tulla aidosti hetkeen ja olla nuoren kanssa siinä. Antaa itkun, suuttumuksen tai ärsyyntymisen tulla.
Katja: Missään tapauksessa ei saisi sanoa ”Se nyt oli vaan tommonen” tai ”Älä nyt viitsi sitä miettiä”. Ne kaikki kommentit pois.
Anu: Henkilökohtaisten pettymyskokemusten nostamista esiin ei myöskään tulisi tehdä. Onhan se luonnollista, että haluaa itsekin jakaa, mutta ammatillisessa suhteessa nuoreen ei lähdetä kilpailemaan pettymysten tunteiden kanssa.
Kuinka tunnistan nuoren valmiudet ja kyvyn kohdata pettymys?
Katja: Tilanteet vaihtelee ja paljon riippuu siitä, miten hyvin nuoren tuntee. Ei pidä hämmentyä, jos nuori toimii täysin toisin kuin itse oli ajatellut tai miten oltiin pettymykseen valmentauduttu. Aina ei tiedetä, kuinka nuori kohtaa pettymyksen. Tilanne voi olla jännittäväkin.
Anu: Ranskassa Abilympics-kisoissa saimme useita palkintoja ja yllätyin, miten nuoret iloitsivat toisen menestymisestä, vaikka itselle ei palkintoa tullut.
Katja: Aikuisillakin saattaa olla puutteelliset resilienssitaidot tilanteesta selviytymiseen. Se on sitä mitä suurimmassa määrin nuorella, sillä kehittyminen on vielä kesken. Näitä taitoja tulisikin harjoitella tulevaisuutta varten. Nuorelle voi itselleenkin olla epäselvää, miten hän pettymyksen hetkellä toimii.
Miten ohjata Hälläväliä- tai Kukkulan kuningas -tyyppiä?
Katja: Uhoava Hälläväliä-asenne on suojamekanismi, jota nuori käyttää, kun ei tiedä, kuinka toimia. Hän voi esittää, ettei tunnu missään ja olla kuitenkin siellä alla ihan romuna.
Anu: Joskus Kukkulan kuninkaan käytös alkaa ärsyttää ja menee hermoihin. On tunnistettava, että nuori ei tarkoituksella minua ärsytä, eli ei syytä provosoitua ja lähteä toimintaan mukaan.
Millaisilla askeilla eteenpäin, kun tunnekuohu on tasoittunut?
Katja: Tasaantumisen jälkeen mietitään, mikä epäonnistuminen ajoi pettymykseen ja muistetaan, että siellä on paljon tapahtunut varmasti myös hyvää.
Käydään läpi ne asiat, jotka eivät menneet hyvin sekä erityisesti onnistumiset, kaikki pienetkin. Vahvistetaan hyvin onnistuneita asioita. Ei jäädä jumiin epäonnistumisiin.
Anu: Tunteet saa näyttää. Pettymyksen kohdatessa pitää helliä itseään ja mennä sitten eteenpäin. Omaa energiaa pitää käyttää muuhun kuin pettymyksessä rypemiseen.
Millä eväillä tulevaisuuteen, jotta jatkossa ei putoaisi samaan uudelleen?
Katja: On tärkeää todeta, että se sama ”köpö” voi tapahtua ihan hyvin uudelleen, eikä se ole vaarallista. Epäonnistuminen on mahdollista jatkossakin ja se on vain inhimillistä.
Anu: Onnistumisia vahvistamalla valmentaudutaan kohtaamaan se, mikä tulee.
Katja: Kävimme läpi huolet ennakkoon, niitä vähättelemättä. Nuorelle on tärkeää pystyä sanoittamaan se, mikä mieltä painaa. Keskustelimme ennen matkaa huolista ja peloista. Kysyimme mm. ”Oletko ennen ollut tuollaisessa tilanteessa, mitä silloin teit tai mistä sait apua?”
Väärä vastaus nuoren huoleen on vastata, että sitä tilannetta ei tule. Huoli ei poistu sanomalla, että niin ei tapahdu. Huolten verhoa pitää avata.
Anu: Huolia oli toista sataa. Me kävimme läpi erikseen jokaisen huolen tosi tarkkaan. Yksi huolenaihe oli, mitä jos lentokone putoaa. Tässä kävi klassinen virhe, kun yksi opettajistamme sanoi, että ”Mä olen niin paljon matkustanut, eikä lentokone mihinkään tipu.” Hän vielä naurahti päälle. Nuori vastasi hänelle, ”Toi ei auta mua yhtään. Kohta sä varmaan kerrot, että lentäminen on maailman turvallisin tapa matkustaa”.
Katja: Huolelle pitää antaa tilaa ja valmentaa nuori itse oivaltamaan tukevia asioita. Meitä oli mukana joukkeenjohtajat ja valmentajat. Nuoria ei jätetty yksin, sillä huolet olivat todellisia ja aika monella samanlaisia. Huomasimme, että tämä vahvisti tiimihenkeä ja nuorten tukeutumista toisiinsa. Voi olla, että he keskenään sitten jatkoivat asioiden käsittelyä. Ainakin nuoret perustivat oman Whatsup-ryhmän.
Huolet ja pelot koetaan hävettävinä asioina. Kun ne saadaan käsiteltyä vähemmäksi tai kokonaan pois, saadaan raivattua tieltä suurin toimintaa estävä tekijä.
Anu: Aloitin huolten purkamista kertomalla esimerkkinä jonkin oman huolen. Näin nuorille näytettiin, että asioista saa puhua sellaisena kuin se itsestä tuntuu. Saimme keskustelun käyntiin, olinhan lähdössä matkalle mukaan itsekin.
Katja: Mietittiin myös, mitä teen jos voitan. Juttu on iso ja siihen pitää valmistautua.
Anu: Minulle sanottiin etukäteen, ettei Suomi koskaan tule voittamaan mitään Abilympicseissä. Me saimme viisi palkintoa.
Mitä muuta haluaisit sanoa?
Katja: Kaiken perusta on, että peruspalikat opiskelijalle ovat kunnossa, kuten riittävä lepo, ruoka ja liikunta. Ne ovat ihan yhtä tärkeät kuin kilpailuun valmistautuminen.
Anu: Sillä, miten kohdataan ihminen, on suuri merkitys. Meitä oli kaksi joukkeenjohtajaa ja panostimme ilmapiiriin. Luotimme joukkueeseen ja ylläpidimme positiivisuutta ja iloisuutta. Oli hienoa katsoa, miten joukkue kasvoi yhteen ja ne halaukset, kun joku menestyi!