Skip to main content

Teknologiaosaajien uratarinoita: Sanni Isotalo

Sanni Isotalo opiskelee sähkö- ja automaatioalan perustutkintoa Gradiassa ja osallistuu Taitaja2019-kilpailuun.

EDESSÄ MONIPUOLINEN TULEVAISUUS

Halusin alan, jolla työllistymisnäkymät ovat hyvät ja jossa pääsee näkemään työn jäljen konkreettisesti. Sähköala valikoitui näiden perusteella, automaatiotekniikasta kiinnostuin vasta opiskelujeni myötä. Parasta alassani on sen monipuolisuus. En ollut ennen alalle hakeutumista ymmärtänyt, miten monenlaisia hommia sähkö- ja automaatioasentajana voi tehdä. Tulevaisuus vaikuttaakin kaikkea muuta kuin tylsältä.

TYÖPAIKALLA OPPII – JA NÄLKÄ KASVAA SYÖDESSÄ

Olen suorittanut kaksi työssäoppimisjaksoani Espanjassa. Espanjassa työskenteleminen on varmasti joissain asioissa erilaista kuin Suomessa, mutta perusasiat ovat silti samoja. Sain koulun kautta ainutlaatuisen tilaisuuden päästä asumaan ulkomailla. Se on aina ollut unelmani. Työssäoppiminen on mielestäni tärkeä osa ammattiin opiskelua ja siinä tulee tietynlaisia ahaa-elämyksiä, kun näkee koulussa teoriassa käydyt asiat ensimmäistä kertaa käytännössä. Samalla se myös innostaa opiskelemaan, kun ymmärtää koko ajan enemmän alasta. Oppiminen lisää oppimisen halua.

Lähdin kilpailuun hakemaan uusia kokemuksia, niitä ei voi olla koskaan liikaa!

sanni_isotalo1.jpg