Skip to main content

TIEDOTE: Suomelle historiallinen mitalisaalis Abilympics-kilpailusta

Kansainvälinen Abilympics-ammattitaitokilpailu päättyi lauantaina illalla päättäjäisiin ja palkintojenjakoon. Suomen ammattitaitomaajoukkue pärjäsi kilpailussa hienosti saavuttaen yhden kullan ja neljä hopeaa. Mitalit ovat ensimmäiset, joita suomalaiset ovat Abilympics-kilpailussa saavuttaneet.

Abilympics2023_mitalistit_1920px.jpg

Miia Harpo, Saga Naumanen, Tom Moilanen ja Milla Tiira pääsivät mitalisijoille Abilympics Metz 2023 -kilpailussa. Kuva: Skills Finland / Juha Nurminen.

Erityistä tukea tarvitsevien ammattiosaajien kansainvälinen ammattitaitokilpailu Abilympics järjestettiin tänä vuonna Ranskan Metzissä 24.–25.3. Suomesta kilpailuun osallistui 13 oman alansa nuorta huippuosaajaa. He osallistuivat kukin ammattialansa taitoja mittaaviin lajeihin, joita ovat esimerkiksi viherrakentaminen, valokuvaus, puhdistuspalvelut, kokki ja julisteen suunnittelu.

Kaksipäiväinen kilpailu huipentui palkintojenjakoon lauantai-iltana. Suomi sai osakseen varsinaisen mitalisateen. Kyseessä ovat Suomen ensimmäiset mitalit Abilympics-kilpailuista, joihin Suomi osallistui neljättä kertaa. Suomen mitalistit ovat:

  • Saga Naumanen (Ammattiopisto Luovi), kultaa Character Design -lajissa
  • Miia Harpo (Ammattiopisto Spesia), hopeaa Cake Decorating -lajissa
  • Tom Moilanen (Ammattiopisto Spesia), hopeaa Landscape Gardening -lajissa
  • Jonne Salo (Ammattiopisto Live), hopeaa Massage-lajissa
  • Milla Tiira (Ammattiopisto Luovi), hopeaa Outdoor Photography -lajissa

Character Design -lajissa piti suunnitella tulevaisuuden ihminen.
– Sain inspiraation cyberpunk-genrestä ja Mad Max -elokuvista. Voitto oli todellinen yllätys, sillä kilpakumppanienkin työt olivat tosi hienoja, sanoo Saga Naumanen. Toista vuotta opiskelevan Naumasen suunnitelmissa on työskentely pelialalla.

Kilpailuun osallistuminen ei tarkoita pelkästään oman ammatillisen osaamisen kasvattamista.
– Itsensä haastaminen ollut parasta kisamatkassa, kisaamisen lisäksi myös kaikki siihen liittyvä valmentautuminen ja sosiaaliset suhteet, joita olen luonut. Joukkueesta on tullut kavereita ja tiimihenki on uskomattoman hieno, Milla Tiira kertoo.

Tom Moilasella on kilpailukokemusta myös kotimaisesta Taitaja-kilpailusta, jossa hän voitti viime vuonna kultaa TaitajaPLUS Kiinteistönhoito -lajissa. Abilympics-kilpailussa hänen lajinaan oli viherrakentaminen.
– Oli yllättävää, miten samalla tavalla eri maissa asiat tehdään. Kaikki kilpailijat esimerkiksi valitsivat saman etenemisjärjestyksen työn tekemisessä, Moilanen sanoo.

– Heti kun sain keskittyä omaan tekemiseen, kaikki tuntui helpolta, Jonne Salo sanoo. Urheiluhierojan jatko-opintoja suunnitteleva Salo valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Miia Harpo jännitti omaa tulostaan loppuun saakka.
– Epäonnistuin aluksi kakkupohjassa ja meinasi tulla paniikki, että ehdinkö saada kaiken valmiiksi. Lopuksi kaikki sujui kuitenkin hyvin. Oman nimen kuuleminen palkintojenjaossa oli silti yllätys, Harpo kertoo.

Kansainvälinen Abilympics-kilpailu

Kansainvälinen Abilympics-kilpailu järjestettiin Ranskan Metzissä 24.–25.3.2023. Kilpailuun osallistui noin 400 kilpailijaa 27 maasta. Lajeja oli yhteensä 44, ja Suomen joukkue osallistui niistä yhdeksään.

Suomi on osallistunut kansainväliseen Abilympics-kilpailuun vuodesta 2007. Edellisen kerran kilpailu järjestettiin vuona 2016 Ranskan Bordeaux’ssa.

Suomen ammattitaitomaajoukkueen osallistujat tulevat viidestä eri ammatillisesta oppilaitoksesta. Mukana on kilpailijoita ja tuomareita Ammattiopisto Livestä, Ammattiopisto Luovista, Ammattiopisto Spesiasta ja Kiipulan ammattiopistosta.

Yhteyshenkilöt

Joukkueenjohtaja Petri Hämäläinen, puh. 040 319 3124, petri.hamalainen@luovi.fi

Joukkueenjohtaja Anu Kilkku, puh. 040 482 2606, anu.kilkku@inlive.fi

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, puh. 040 732 0691, katja.katajamaki@skillsfinland.fi