Pääministeri avasi WorldSkills-kilpailun – suomalaisnuorten kisasuoritukset alkavat tänään Kazanissa

WorldSkills-kilpailun varsinaiset kilpailupäivät alkavat tänään perjantaina Kazanissa Venäjällä, kun noin 1300 kilpailijaa aloittaa nelipäiväisen työskentelynsä. Suomesta mukana on 27 nuorta huippuosaajaa.

Eilen vietettiin juhlavia avajaisia, joihin osallistui myös Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev avaten tämän 45. WorldSkills-kilpailun. Tapahtumaan odotetaan 250 000 kävijää.

Suomen joukkue aloittaa neljä päivää kestävän kisaurakan luottavaisin mielin. Onhan tätä varten harjoiteltu jo pitkään. Kisapäivien kulku vaihtelee lajista toiseen. Kaikissa on kuitenkin tarkoituksena käydä mahdollisimman laajasti läpi erilaisia ammattiin liittyviä töitä. Kilpailijoiden osaamisen pitää siis olla hyvin monipuolista.

Esimerkiksi hiusmuotoilussa kilpaileva Tiia Mökkönen tekee neljän kilpailupäivän aikana kahdeksan erilaista kampaamotyötä. Tänä vuonna lajia uudistetaan niin, että siihen kuuluu myös tehtäviä, joissa kilpailijat tekevät töitä oikeiden asiakkaiden kanssa. Aiemmin WorldSkills-kilpailussa käytettiin pelkästään mallinukkeja aidoilla hiuksilla, jotta tilanne olisi mahdollisimman tasapuolinen eri puolilta maailmaa tuleville kilpailijoille. Nyt kilpailuun on lisätty ammattiin kuuluvaa asiakaspalvelua, joka kilpailutilanteessa tapahtuu englanniksi. 

Myös maalaus- ja tapetointi -lajissa riittää haastetta. Lisäjännitystä Reetta Härkösen kisaan tuo aiheeltaan vapaavalintainen maalaustyö. Reetta toteuttaa Venäjällä supersuositun näyttelijä Ville Haapasalon kasvokuvan. Voi olla, että aihe saa yleisön seuraamaan kiinnostuneena juuri Suomen kilpailijan työskentelyä.

Kilpailu jatkuu neljä päivää ja tiistaina 27.8. palkintojenjakoseremoniassa selviää, miten Suomen nuoret ammatilliset huippuosaajat pärjäsivät tässä kovatasoisessa kilpailussa. 

Perustiedot kilpailusta

Ammattitaidon MM-kilpailu WorldSkills Kazan 2019 järjestetään 22.–27.8.2019 Kazanissa Venäjällä. Kilpailuun osallistuu noin 1300 nuorta ammattilaista yli 60 maasta. He kilpailevat kukin omassa lajissaan, joita on yli 50. Suomen joukkue osallistuu 25 lajiin; muun muassa robotiikkaan, automaalaukseen, hitsaukseen ja hiusmuotoiluun. Lajit ovat pääasiassa yksilölajeja, mutta joissakin kilpaillaan parina.

Suomen joukkueeseen kuuluu 27 kilpailijan lisäksi myös 25 eksperttiä eli alan asiantuntijaa, jotka toimivat lajien suunnittelussa ja tuomareina. Joukkueen jäsenet on valittu karsintakilpailuilla syksyn 2018 aikana ja heillä on takanaan tiivis lähes vuoden mittainen valmentautuminen. Kilpailijat ovat kartuttaneet kisakokemusta kotimaisessa Taitaja-kilpailussa tai muiden maiden kansallisissa ammattitaitokilpailuissa.

Lisätietoja

Viestintäpäällikkö Katja Katajamäki, Skills Finland ry
+358 40 732 0691,
katja.katajamaki@skillsfinland.fi 

Facebook.com/ammattitaitomaajoukkue

Twitter.com/SkillsFinland

Instagram.com/SkillsFinland

Kuvapankki: SkillsFinland.kuvat.fi

Verkkosivut: skillsfinland.fi/maajoukkue ja worldskills2019.com

Livelähetystä kilpailupäivinä: https://www.youtube.com/user/WorldSkillsTV

VIDEOITA KISAPAIKALTA

Suomen ammattitaitomaajoukkueen videotunnelmia jakaa kilpailuviikon ajan Joel Koch, joka on koodari, tubettaja ja entinen maajoukkuekilpailija itsekin. Joel kilpaili viime vuonna verkkosivujen tuottamisessa EuroSkills Budapest -kilpailussa. Ensimmäisessä videossa tutustutaan kilpailijoiden tunnelmiin tutustumispäivänä.