33 Autoasennus / Automobile Technology

Ajoneuvoasentaja työskentelee jatkuvasti kehittyvän ajoneuvotekniikan parissa. Työtehtäviin kuuluvat henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen korjaaminen, vianmääritykset ja määräaikaishuollot.

Kilpailija Henri Elenius

Sedu

Olen valmistunut Sedusta ajoneuvoasentajaksi vuonna 2016. Tällä hetkellä työskentelen Mirkalla kunnossapitoasentajana. Minulla on myös oma yritys, joka työllistää minua iltaisin. Yritykseni tarjoaa monenlaisia palveluita, esimerkiksi ajoneuvojen huolto- ja korjaustöitä sekä metalli- ja maanrakennustöitä.

Aiempaa kisakokemusta minulla on Taitaja-kilpailusta vuosilta 2015 ja 2016. Voitin molemmilla kerroilla autoasennuslajissa kultaa.

Kilpailuissa on oma viehätyksensä. Kilpailuun valmistautuminen, siinä jännittäminen ja lopulta menestys kiehtovat. Kilpailut ovat myös hyvä keino verrata oman osaamisen tasoa muihin.

Autoalasta tekee kiinnostavan jatkuvasti kehittyvä tekniikka sekä yhä haasteellisemmat vikojen diagnosoinnit. Autossa saattaa esimerkiksi olla vika, jota on jo saatettu selvittää toisella korjaamolla. On todella palkitsevaa, kun löytää tällaisen vian ja saa auton toimimaan. Samalla kiitää asiakas.

Odotan kilpailulta eniten uusia kavereita, hauskoja kokemuksia ja sitä, että näen oman alani muiden huippuosaajien tason.

Vapaa-aikani kuluu enimmäkseen omassa korjaamossa ajoneuvojen ja metallitöiden parissa. Näiden ohella harrastan omakotitaloasumista.

Ekspertti Mika Saroma

Stadin ammatti- ja aikuisopisto

Ekspertti toimii lajin asiantuntijana ja tuomarina EuroSkills Graz 2020 -kilpailussa ja siihen valmistauduttaessa.

Valmennustiimiin kuuluu myös lajipäällikkö Jussi Sireeni (Kouvolan seudun ammattiopisto), joka kehittää ja koordinoi lajin toimintaa Suomessa.

Tukijat