15 Putkiasennus / Plumbing and Heating

Putkiasentaja tekee erilaisia vesijohto-, viemäri- ja lämmitysverkoston putkistoasennuksia piirustusten mukaisesti käyttäen alan perustyökaluja ja työmenetelmiä.

Kilpailija Arttu Kiho

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu

Olen valmistunut Tampereen seudun ammattiopisto Tredusta putkiasentajaksi. Tällä hetkellä työskentelen Virtain putkityöllä.

Aiempaa kisakokemusta minulla on Taitaja2017 Helsinki- ja Taitaja2018 Tampere -kilpailuista. Helsingissä sijoituin kuudenneksi ja Tampereella voitin lajissani pronssia.

Itse kilpailutilanne on stressaava ja kiireinen, mutta sen jälkeen on todellinen voittajafiilis. Epämukavuusalueelle meneminen kasvattaa, vaikka etukäteen jännittääkin. Onnistumiset kannustavat jatkamaan, mutta myös epäonnistumisesta on päästävä kilpailutilanteessa nopeasti ylös.

Odotan kilpailulta ammatillista kehitystä, uusia tuttavia sekä kansainvälisen osaamisen näkemistä. Tavoittelen kirkkainta mitalia. Kilpailuun ei kannata lähteä vain katselemaan!

Vahvuuksiani ovat kädentaidot ja tarkkuus. Saan asennettavan putken millilleen siihen mihin haluan, eikä minulle tule mittavirheitä.

Harrastan kaikenlaista puuhastelua. Käyn esimerkiksi salilla ja uimassa, pelaan sählyä, metsästän ja kalastan.

Mottoni on: ”Tee kerralla kuntoon, niin ei tarvitse tehdä toista kertaa”, minkä aion pitää mielessä myös kilpailutilanteessa.

Ekspertti Tommi Mäntylä

Tampereen seudun ammattiopisto Tredu

Ekspertti toimii lajin asiantuntijana ja tuomarina EuroSkills Graz 2020 -kilpailussa ja siihen valmistauduttaessa.

Valmennustiimiin kuuluu myös lajipäällikkö Sauli Jaara OSAOsta. Lajipäällikön tehtäviin kuuluvat lajin kehittäminen ja koordinoiminen Suomessa.

Tukijat